02.09.2009 - 22:05
Tämä on taas sarjassamme köyhän miehen kiinalaista ruokaa. Oon hirveen huono ostaan kaikki viimesen päälle "oikein" ja teen yleensä siitä ruokaa mikä minusta maistuu hyvältä.
Tästä syö 4 normaali annosta tai jos perheestä löytyy joukkueurheilija niin kolme annosta (2 pientä annosta vaimokkeelle ja 1 annos urheilijalle)
Porsaan tai broilerin suikaleita n. 400g
Paprika tai 2 (mitä tahansa väriä)
1 Punasipuli
Mama tai muita valmisnuudeli pakkauksia joissa mausteet sisällä
Soijaa
Tuoretta ruohosipulia
Jäävuorisalaattia
Herkkusieniä
4 dl vettä nuudeleille
Valkosipulia
Paista lihasuikalee hienoksi silputun sipulin kanssa. Jos käytät porsaan suikaleita anna hautua n. 20 min parissa desiä vettä kannen alla. Kana suikaleisiin voi heti niiden ruskistuttua lisätä paprikan, ruohosipulin ja pilkotut herkkusienet. Samoin soija. Lisää hienonnettu valkosipuli Maun mukaan. Tässä vaiheessa kannattaa hyödyntää ne pienet maustepussit mitä valmisnuudeleissa tulee mukana ja laittaa niitäkin maun mukaan. Paista tai hauduta vielä hetki. Lisää nuudelit. Kannattaa rikkoa pakettinuudelit noin neljään osaan niin kypsyvät todella nopeasti. Laita pannuun tai kasariin vesi. Kansi päälle ja anna hautua pari minuuttia. Ota pannu hellalta lisää suikaloitua jäävuori salaattia ja sekoita. Kauho lautaselle tai syö suoran pannusta.
02.09.2009 - 21:55
Itse en paljon salaatteja syö.. en siksi että ne olisivat eläinten ruokaa vaan siksi sillä olen erittäin nirso. Voisi jopa sanoa, että olen pakon edessä joutunut kokkailemaan itselleni sillä haluan aina tietää mitä syömäni ateria sisältää. Nooooh.. tämä salaatti maistuu kaikille pastan ystäville varmasti ja se on niin sika-iisi että tumpeloltakin onnistuu.
1 valmis paistettu broileri
3 tomaattia
1 kurkku
1 ruukkubasilika
1 ruukkupersilja
1 ruukkusalaatti
Valkosipuli-salaattikastiketta
mustapippuria
Simpukka-, perhos- tai kierrepastaa
Aloita laittamalla pasta keittymään. Pilko sillä aikaa broileri, kurkku ja tomaatit. Pasta saa olla hieman al dente. Huuhtele valmis pasta kylmällä vedellä ja valuta hyvin. Sekoita juuri leikkaamasi raaka-aineet kulhossa ja lisää kulhoon salaatinkastike, muutama pieneksi revitty salaatin lehti, basilikan lehtiä ja silputtua persiljaa maun mukaan. Mausta mustapippurilla, sekoita kaikki keskenään. Herkkua!
02.09.2009 - 21:50
1. Purkkihernekeiton rojalisointi - loraus ruokakermaa, kirveliä, oreganoa ja valkosipulijauhetta
2. Suurusteet ja fondit... need I say more
3. Ripaus sokeria tomaattipastakastikkeeseen vie pois kastikkeen kirpeyttä
4. Säästä pastan keitinlientä n. desin verran jos kastike yhtäkkiä meneekin liian paksuksi - Laimenna keitinliemellä
5. Virosta saatava vegeta kasvisliemijauhe on loistava korvike aromisuolalle ja muutenkin loistava yleismauste.
10.03.2009 - 12:35
Koska olen niin harvoin valmistanut näitä ruokia ja aloitin vasta bloggaamisen, kuvien tulo saattaa kestää. Nyt kuitenkin tiedän, että niiden laittaminen kannattaa, niin otan vinkistä vaarin ja laitan kuvia sitä mukaa kun näitä ruokia teen ! Lisää vinkkejä otetaan vastaan!
10.03.2009 - 12:30
Jos paisetelet vaikka naudan tai porsaan sisäfilepihviä ja haluat sille jonkun mehevän kastikkeen, tässä ohje:
Kun olet paistanut pihvit (valurautapannulla tietysti...), nosta pois paistinpannulta. ÄLÄ huuhtele pannua vaan lisää kuumaan pannuun "lihamehujen" sekaan 2dl kermaa, 1 rkl vasikan fondia, grillimaustetta 1 tl ja kirveliä ½ tl. Nami!!! En oo ihan varma noista määristä mutta laita oman maun mukaan tietty!
10.03.2009 - 12:20

Sopii parhaiten ehtäväksi kesällä kun on tarjolla kevätsipuleita ja uusia perunoita. Mahtava kylmä lisuke jos syö vaikka erilaisia grilliruokia. Määriä ei ole kun itse kehittelin enkä mittaillut. Ehkä ensi kesänä saatte määrätkin :)
Tavitaan:
Fetajuustoa
kermaviiliä
uusia perunoita
kevätsipulia pieninä renkaina
kurkkua kuutioina
valkosipulia maun mukaan (mun motto: mitä enemmän VS:a sen parempi)
Tuoreita yrttejä esim: kirveliä, basilikaa, meiramia, oreganoa
Mustaa pippuria (ja ripaus aromisuolaa jos fetasta ei tullut tarpeeksi suolaa)
(KESTÄÄ JÄÄKAAPISSA SEURAAVAAN PÄIVÄÄN, MUTTA EI KAUEMMMIN. KERMAVIILI EROTTUU HIEMAN, MUTTA SEKOITTELE ENNEN TARJOILUA)
1. keitä perunoita niin etteivät ole liian pehmeitä eli n. 10 min.
2. sekoita kulhossa fetajuusto ja kermaviili mössöksi
4. pilko kurkku
5. pilko perunat vasta kun ovat hieman jäähtyneet
6. leikkaa sipulit renkaiksi, ei koko vartta mukaan
7. Lisää valkosipuli, pippuri ja yrtit mössön sekaan maista suola ja lisää sitä jos tarvitsee
8. Lisää mössöön kurkku ja sipuli ja sekoita
9. Lisää peruna kuutiot/lohkot ja sekoita VAROVASTI ettei perunat hajoa.
NAUTI!! Käy myös sellaisenaan vaikka välipalaksi :)

10.03.2009 - 12:09
Fetajuusto ei noin yleensä oo mun mieleen, mutta melkein kakkihan sitä pupeltaa. Yleensä salaateissa käytetty juusto on myös tosi hyvä erilaisiin tahnoihin. Tässä paprikainen fetatahna vaikka uuniperunoihin, leivänpäälle vihannesdipiksi ihan mihin vaan keksit! Jos haluat jenkkakahva-ystävällisen version vaihda tuotteet kevyt versioihin, eivät pilaa makua!
Tarvitaan:
1 prk (2dl) ruokajogurttia (arlan vähärasvainen sopii tosi hyvin, muita en ole kokeillu, mutta varmaan ok!)
2 rkl ranskankermaa
200g Feta-tyyppistäjuustoa tai aitoa tavaraa
1 pieni punainen paprika pieneksi silputtuna
2 valkosipulinkynttä tai maun mukaan
ripaus sokeria ja mustapippuria
1. Valuta jogurtti esim kahvifiltterissä niin että mahd "kuivaa". N. ½ tuntia
2. Sekoita kaikki ainekset keskenään ja tarjoile esim:
- chiabatta bruscettojen päällä (leivästä pikkuviipaleita öljyä päälle ja kuumaan uuniin 5 minuutiksi )
- Uuniperunoiden täytteenä
- Levitteenä tuc-kekseille tai patongille
- Jos ei valuta jogurttia ihan kuivaksi saat enemmän dippimäisen tahnan vaikka erilaisille vihanneksille tai lohkoperunoille
05.03.2009 - 22:36
Nämä maistuu joko sellaisenaan tai kalkkunapihvien ja hollandaise kastikkeen kanssa.
Syön itse ihan älyttömän vähän vihanneksia ja tässä ruoassa ne yhdistellään todellahyvin ja vain sellaisia vihanneksia mistä itseykkään. Jostain kokkikirjasta repästy, mutta ah niin herkullinen.

Tarvitaan:
3 isoa Rosamunda -peruna
1 iso Bataatti
2 Paprikaa (miel erivärisiä)
1 iso Punasipuli
4 Porkkanaa
1 pkt Halloumijuustoa (oiskohan ollut 125g)
5 Valkosipulinkynttä
Oliiviöljyä
Mustapippuria
Uunivuoka 15x25cm (lasinen toimi hyvin)
Pilko vihanneksi suht isoiksi suupaloiksi, laita uunivuokaan ja valuta päälle oliiviöljyä. Mausta ja pyörittele kaikki sekaisin käsin. Kun vuoka on ollut uunissa n. 45min 200C asteessa ota vuoka pois ja laita uunia isommalle esim. 300C. Viipaloi Halloumi ohuiksi viipaleiksi. Ripottele vihannesten päälle oreganoa ja vielä halloumit tasaisesti tavallaan kanneksi vihanneksille. Laita vuoka uuniin hieman ylemmälle tasolle ja ruskista halloumia n. 10min vastusten alla. Ota uunista, anna jäähtyä n. 10 min ja herkuttele!
05.03.2009 - 22:18

Tämä resepti on sovellettu jostain muutaman vuoden takaisesta reseptistä. Tämä on meidän "perheen" suurta herkkua ja saa veden nopeasti valumaan suupielistä.
Tarvitaan:
6 dl pastaa (fusilli, penne)
1 pieni keltasipuli
2/3 pss pakastepinaattia
1 tlk tomaaattimurskaa (mausteuttua tai maustamatonta)
400 g broilerin fileesuikaleita
50 g parmesan tyyppistä juustoa (pecorino, parm.reg. - tuoretta, ei kuivattua)
150 g juustoraastetta (mozzarella/emmental sekoitus toimii hyvin eikä ole liian vahvaa, mutta maun mukaan :))
2 dl kevytmaitoa
Mausteita maun mukaan. Voi laittaa esim: valkosipulia, kirveliä, basilikaa, hieman kanafondia, mustapippuria ja ripaus sokeria. Sokeri leikkaa mukavasti tomaatin kirpeyttä. Pitää maistella välillä (siis jatkuvasti, kun minä olen ruokaa laittamassa), ettei tule liian suolatonta tai suolaista.
Ensiksi laitetaan pastat kiehumaan. Keitetään paketin ohjeen mukaan hieman al dente, ettei mene muusiksi uunissa. Sitten uuni 200 C asteeseen. Kiertoilmasta en tiedä. Mulla on ihan tavis uuni. Seuraavaksi paistellaan pilkottu sipuli, kanat messiin ja ruskistetaan. lisätään pinaatit jotta hieman sulavat ja tomaattimurska päälle. Maustetaan.
Sitten toiseen kulhoon raastetaan parmesaani ja lisätään myös toinen juusto sekaan. Maitoa päälle se pari desiä ja sekoittele niin että juusto on sekaisin maidon kanssa. Sitten valutetaan pasta ja aletan pinota sapuskaa uuniin meneväksi. Ensin uunivuokaan vähän pastaa, sitten kanaa ja kolmanneksi juustoa. Tee niin monta kerrosta kun saat aikaiseksi. Säästä juustoa päälimmäiseksi. Laita koko hässäkkä uuniin hieman keskitasoa alemmalle ja anna hautua n. 30min ja 200 astetta. Uunista tullessaan anna vetäytyä vielä pöydällä puolisen tuntia ja eiku syömään :)!

|
Kirjoittaja
Teen ruokaa ainoastaan vapaa-ajallani enkä ole koulutukseltani minkään kulinaarisen alan osaaja. Ei siis kannata huomautella tekotapoja, ne on varmaan usein outoja.
|